napilleen

Tänään kirjastossa luin naistenlehteä, jossa oli erään naisartistin haastattelu. Hän kertoi lapsen"teosta" seuraavasti: "vauva oli suunniteltu ja ajoituskin meni napilleen".
Suunniteltu. Ajoitus. Ja vielä napilleen. Hanat auki ja asiat putkeen. Klik - painan nappia, tilaan vauvan ja kas se on tässä. Syntyy sinä kuukautena kun me halusimme ja kun meillä on just silloin lomat sopivasti, isilläkin. Voi miten helpolta ja yksinkertaiselta se kuulostaa.

Ja mikä se todellisuus on meillä muilla. Jotain ihan muuta.

Minulle olisi ihan se ja sama minä vuodenaikana vauvani syntyisi. Tulisiko ensi vuonna vai sitä seuraavana. Olisiko joulu tai juhannus, yksi lysti. Tyttö tai poika, ei väliä. Olisiko se luonteeltaan tättärää vai kiltti, tulisiko siitä isona tieteilijä vai taiteilija tai mitä vaan, mitä niistä. Haluaisi se harrastaa tai olla harrastamatta. Jos se vaan syntyisi. Eikä se olisi minulle koskaan "suunniteltu". Ei, se olisi ihana lahja taivaasta. Jonka olisin saanut vain lahjaksi, ilman omaa ansiota.

Joskus se tulee minullekin päähän; ehkä emme ole kelvollisia vanhemmiksi? Ehhkä meistä ei olisi tuohon vaativaan kasvatustehtävään? Ehkä olemme muuten vain "epäkelpoja". Tietyllä tavallahan se on "luonnonvalintaa", ettemme tule mieheni kanssa raskaaksi. Solumme eivät ehkä sovi yhteen. Ehkä tulemme raskaaksi joka kuukausi, mutta blastokysti tekee samantien itsemurhan jo matkalla kohtuun. Tai ehkä yksinkertaisesti kromosomit ei kohtaakaan, vaikka meidän keskinäinen kemiamme kohtaa kuinka. Ehkä minun munasoluni ovat ö-luokan kamaa. Tai miten tahansa, oli kyse mistä tahansa. Koska raskaushan alkaisi, jos mitään vikaa ei olisi. Kylmä totuus, ehkä se on vain uskottava.