miltä se tuntuu

Mitä ajatuksia lapsettomuus minussa herättää? Yksi ehkä päällimmäisistä, ensin saapuneista tunteista oli epäonnistuneisuuden tunne. Luulen, että moni lapseton kokee tämän saman tunteen. Näin jälkeenpäin olen muistellut sitä, miten kaikki alkoi kun vauvalle annettiin lupa tulla. Minä en koskaan suhtautunut lapsensaantiin itsestäänselvyytenä. Ajattelin aina, että "jos". Jos saamme lapsen. Hämmästelin aina ja edelleen hämmästelen sitä, miten jotkut ihmiset toitottavat suureen ääneen lapsenhankintasuunnitelmiaan. Useinpa ne on kyllä myös toteutuneet. Itse esitin pienen toiveen ylös ja ajattelin "jos saisin tuon lahjan". Mutta kaikki lahjat eivät ole kaikille.

Itseasiassa minulla oli jo alun alkaen sellainen tunne, että emme saa lasta. En osaa selittää sitä, mutta minusta vain tuntui siltä. En tiedä ovatko nämä asioita, joita jotkut voivat aavistaa. Ehkäpä sitten samalla periaattellla siksi jotkut puhuvat niin varmoina "lapsenhankinnasta", mikä on muuten varmaan yksi kamalimmista mahdollisista termeistä, joita tiedän.

Lapsettomuus herättää monenlaisia tunteita. Ehkä yksi yllättävimmistä sen mukanaan tuomista tunteista ovat olleet erilaiset vastareaktiot, joita olen lapsettomuuden myötä kokenut. Vastareaktiothan eivät ole  mitään voimaannuttavia tunteita, vaan päinvastoin. Ne kuluttavat ja syövät sisältä. Mutta jokaisella tunteella on jokin viesti ja merkitys. Ne kertovat arvoista ja siitä mikä on tärkeää. 

Yksi lapsettomuuden mukanaan tullut voimakas tunne on ulkopuolelle jäämisen tunne. Kun ystävät ja kaverit ja työtoverit, naapurit ja hyvänpäiväntutut saavat yksi toisensa jälkeen lapsia, ja itse ei, on usein seurauksena vääjäämätön ulkopuolelle jäämisen kokemus ja tunne. Mitä meille tilalle? Mitä meille, kun kaikilla on lapsia, ja lapsiperheet tapaavat toisiaan keskenään, ketä me tapaamme, missä me vietämme vaput ja muut illanistujaiset, jotka aiemmin vietettiin yhdessä? 

Ajan myötä olen opetellut sitä, että hyväksyn sen että lapsettomuuteen kuuluu erilaisia vaikealta tuntuvia tunteita. Olen antanut näille tunteille luvan tulla ja olla. Olen todennut sen, että on parempi antaa tunteen tulla ja olla ja sitten mennä pois, kuin vastustaa tuskaisasti viimeiseen asti. 

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Sillä ne entäpä ne lapsettomuuden aiheuttamat hyvät tunteet ja asiat? Päälimmäisenä nimeän yhä etenevissä määrin suurenevan yhteenkuuluvuuden tunteen mieheni kanssa. Jaamme yhdessä kaiken, myös tämän kokemuksen, se on meidän yhteinen kokemuksemme ja meidän yhteinen tiemme. Ehkä lapsi ei meitä näin paljon lähentäisikään kuin lapsettomuus. Iloitsen siitä yhteydestä, joka meillä keskenämme on, ja joka päivä työpäivän jälkeen odotan taas sitä hetkeä kun näen mieheni. Nautimme elämästä yhdessä ja katsomme tätä maailmaa yhdessä.