ärsyttävä lapsettomuus!

Lapsettomuuden hyväksyminen on vaikeaa. Se on äärimmäisen tukala ja tuskallinen prosessi. Se on matkaa jatkuvassa epävarmuudessa. heilahtelua pienistä ja hentoisista toivonkipinöistä jokakuukautiseen pettymykseen, ikuista aaltoilua edestakaisin. Tähdet syttyy ja sammuu taivaalle, planeetat kiertää ratojaan ja toivo tulee ja toivo menee. Mieli vaihtelee. Tuntuu hyvältä, tuntuu pahalta, tuntuu hyvältä, tuntuu vaikealta, ajattelen lapsettomuutta, en ajattele, olen onnellinen, en ole, olen surupusero, olen naurunaama, en mieti - ja sitten mietin. Se on minussa koko ajan, se muistuttaa kaikkialla, kaikessa se tulee vastaan, ja sitten tulvii taas kiitollinen mieli elämästä, että se on ihanaa, se on hyvää, matkani hyvä, päämääräni on hyvä, tämä tie on valoisa ja hyvä. Kunnes taas saan saavista kylmää vettä niskoilleni.

Lapsettomuuden saa kynsilleen monissa tilanteissa, sitten kun ajattelee että nyt olen jo vahvistunut eikä minuun enää asiat vaikuta, avaan Facebookin ja etusivulla koko ruudun täyttää kuva ystävästäni, joka kuvassa silittää vauvamasuaan. Häkellyn, tuskastun, jo kolmas vauva heille. He vain haluavat ja saavat heti. Ei, en halua katsoa, ärsyttää, vannon eroavani koko roskasta, piilotan nämä toiminnot (kiitos kaunis Facebook, että näin voi tehdä!!), vannon, että jos kuitenkin se ihme tapahtuisi, että tulisin raskaaksi, en koskaan laita itsestäni yhtään vauvamasukuvaa Facebookin. Ihan vain jos siellä on joku kuten minä, joku joka ei halua katsoa, koska sattuu, en halua kehenkään sattuvan näin. Tyhmä lapsettomuus, tyhmä, tyhmä.

Lapsettomuutta on vaikea joskus käsitellä. Ehkä eniten hämmentää se jatkuva aaltoilu. Olen tyytyväinen elämään, olen aidosti onnellinen, ajattelin eilenkin kun istuin pihalla auringossa puutarhassani, olen onnellinen, etuoikeutettu, onnekas. Kuitenkin jossain takana se raksuttaa. Lapsettomuus, tyhjä syli. Se on näin, se on, miten sitä on niin vaikea hyväksyä, miksi? En tiedä onko muilla lapsettomilla niin, mutta itse olen huomannut lapsettomuuden aiheuttavan erittäin suurta ärsytystä. Yksinkertaisesti: lapsettomuus ärsyttää. On todella vaikeaa kuvailla sitä pakahduttavaa ärsytyksen tunnetta: niin helppo asia monille, joilta se onnistuu yrittämättä, tahtomatta, ties missä olosuhteissa, ilman aikeita, ilman rahkeita; mutta minä en onnistu siinä. En onnistu tulemaan raskaaksi ja se ärsyttää. Ärsyttää joskus niin vietävästi, että tekisi mieli heitellä astioita seinään ja huutaa kaikille kuinka ärsyttävää se on.

Ja taas saamme aloittaa sen, kuten joka päivä aloitetaan. Kiitetään siitä mitä on, se on ainoa keino tällä tiellä. Ja elämä on aidosti hyvää siitä huolimatta.