lapsettomuuslääkärillä

Ystävällinen lapsettomuuslääkäri hymyili pöydän toisella puolella ja sanoi: "... sitten KUN teillä on se lapsi, niin...."

Jäimme ihmettelemään käynnin jälkeen lääkärin sanavalintaa kävelessämme kaupungin katuja pitkin kotiin päin. Täällä blogimaailmassa näen sen, minkä tiesin kyllä jo entuudestaan; kaikki eivät saa edes hoidoilla lasta. Me olemme sentään maallikkoja ja tiedämme tämän ja siksi ihmettelimme lääkärin sanavalintaa. Tokihan lääkäri totuuden aiheesta tietää, ja siksi ihmettelimme vielä enemmän. Lopulta päädyimme siihen johtopäätökseen, että lääkäri haluaa vain nostaa toivoa ja uskoa.

Emmekä me vielä edes ole mitään aloittamassa. Emme edes tiedä, haluammeko edelleenkään aloittaa mitään hoitoja. Lähinnä kävimme klinikalla keskustelemassa mahdollisesta endometrioosista ja miten sen kanssa kannattaisi nyt edetä. Mutta sitten huomio menikin ihan muualle: kohdun limakalvolla näkyi ultraänitutkimuksessa jotain, mikä saattaa olla limakalvon poimu, tai sitten jonkinlainen limakalvokasvain. Se oli täysin uusi tieto. Heinäkuussa sellaista ei näkynyt. Toisaalta olin silloin ultrattavana eri paikassa. Tällä klinikalla laitteisto oli parempi ja tarkempi. Joka tapauksessa; tulipa mieleen sekin, että mistä tietää, onko se hyvälaatuinen.  Seuraavan kierron alussa kohtuun kurkistellaan kameralla sitten tämän asian vuoksi. En oikein osaa päättää tulisiko asiasta olla levoton vai ei. Yritän olla miettimättä enempää tätä yllättävää käännettä.

istuta vielä tänään se omenapuu

En tiedä teistä muista, mutta itse olen taipuvainen luonteeltani murehtimaan hieman. En ole oikeastaan mitään hyötyä ehkä tuosta piirteestä saanut elämäni aikana, haittaa sitäkin enemmän. Huolestun herkästi monenlaisista asioista, enkä voi sille oikein mitään. Nyt olen seurannut huolestuneena uutisointia Ebola-viruksesta, viritellyt päässäni erilaisia skenaarioita maailmanlaajuisesta pandemiasta ja sen vaikutuksista globaalisti. Ylipäätään pohdin nykymaailman menoa usein huolestuneena. Mietin mm. ylikansoittumista, luonnonvarojen ehtymistä, moraalin kehitystä (tai lähinnä sen rapistumista), vaaroja... varsinkin siitä näkökulmasta, jos onnistuisin saamaan lapsen.

Usein olen lapsettomuussurussa lohduttanut itseäni muistuttamalla siitä, että maailmassa on nykyään aika vaikeaa, ihan täällä Suomessakin, alkaen esimerkiksi koulukiusaamisesta, tai jo ennen sitä jos lapsi jää tarhassa muiden leikkien ulkopuolelle. Maailma tuntuu lapselle vaativalta. Tuntuu myös, näin sivusta seuranneena, että esimerkiksi lasten harrastuskulttuuri on välillä aika käsittämätön. Kun itse soitin lapsena pianoa vain huvikseen, tuntuu että kaikki musiikin opetus tähtää aina niin korkealle, ei vain itsensä ja muiden viihdyttämiseen, vaan suuruuksiin. Puhumattakaan sitten erilaisista urheilulajeista, joita lapset harrastavat. Tuntuu, ettei kukaan voi harrastaa mitään vain harrastaakseen; näyttää siltä, että urheiluun liittyy aina kilpaileminen ja siinäkin mahdollisimman hyvä suoritus. Erityisesti teini-ikäisille henkisesti tämä maailma näyttää olevan vaikea, näin ammatillisesta näkökulmasta ja kokemuksesta katsottuna tiedän sanoa. Niitä asioita en edes halua ajatella pidempään tässä. Niinpä usein lohdutan itseäni, että säästyn monilta murheilta, kun en onnistu tuomaan tähän maailmaan uutta lasta. En tiedä olenko jotenkin kiero, mutta oikeasti minua joskus lohduttaa ajatella, että säästyn näiltä murheilta.

Toisaalta koen ristiriitaisuutta paljonkin, kun taas palaan siihen, että _kaikesta huolimatta_ haluan lasta. Vaikka tämä maailma on sellainen kuin on. Vaikka täällä voi olla ties minkälaista 20 vuoden päästä, kun teoreettinen lapseni olisi aikuistumassa.

Olemme menossa lapsettomuusklinikalle käymään ja eilen sohvan äärellä katsoimme Ebola-uutisia ja pohdimme tätä maailmanmenoa ja uhkia yhdessä ja lopuksi mietimme sitä, miksi oikeastaan edes menemme lapsettomuusklinikalle keskustelemaan eri vaihtoehdoista. Kannattaako oikeasti ehdoin tahdon hankkia lasta???

Sitten mieleeni muistui se, mikä ehkä kiteyttää yksinkertaisuudessaan sen, että koko ihmiskunta ylipäätään on edes olemassa. Sitä haluaa jatkaa, aina. Muistin Lutherin lausuman toteamuksen:  vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, niin tänään vielä istutan omenapuun.

Niin, tähän se kai kiteytyy. Vaikka täällä näyttää tältä välillä, niin silti toivon vieläkin lasta.



//Kuule, istuta vielä se omenapuu.
Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee.
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu.
Vaikka huomenna aurinko kuolee.
Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa.// Juice Leskinen; Myrkytyksen oireet

lapsettomuus ja kesken jäävä elämä

Lapsettomuuden varjo on elämämme päällä halusimme tai emme. Se on kylmä fakta. Olen miettinyt paljon sen suurta merkitystä elämässäni. Onko mitään toista asiaa, joka näin kokonaisvaltaisesti vaikuttaisi? Tuskinpa. Se tekee tekee elämästä raskasta, enkä pysty siirtämään tuota raskasta varjoa pois, vaikka kuinka tahdon ja yritän.

On alkanut tuntua siltä, että lapsettomuuden vuoksi elämä jää jollain tavalla puolitiehen, kesken. Ikään kuin kaikki olisi jollain tapaa pysähdyksissä. Ikään kuin tämä aika, nämä vuodet, joiden pitäisi olla elämäni parhaat, menisivät hukkaan kun odotan ja vuoron perään toivon, petyn ja sitten suren vihaisena sellaista, mitä minulla ei koskaan ole ollutkaan. Se on tyhmää.

Jatkuva toivon elättäminen, epävarmuus, pettyminen - ja sitten tuon saman polun pyörähtäminen käyntiin joka kuukausi yhä uudelleen tekee elämästäni sellaisen, että elän 28 päivää kerrallaan. Sitten aloitan taas uudelleen. Ja miten paljon se viekään voimia. Erityisesti epävarmuus. Kukaan ei ole varmaksi koskaan sanonut meillä, että ette voi saada lasta. Se jättää jäljelle toivon kipinäisen - ja epävarmuuden. Sen vuoksi tulee tunne, että odotan lakkaamatta. Toivon, odotan, petyn, yhä uudelleen. Mietin lapsettomuutta niin, että se estää minua nauttimasta kaikesta siitä mitä minulla on.

On lähdettävä etsimään kiitollisuutta. Se on tie ulos lapsettomuuden tuskasta. Muuta ulospääsyä ei ole. Se on varmaa. Kiitollisuus on viime kuukausina ollut hukuksissa. Olen ihmetellyt tätä kesken jäävää elämää. Haluan nauttia kaikesta siitä, mitä on, kun sitä on yllin kyllin. En halua, että yksi asia, jota minulla ei ole (eikä ole koskaan ollutkaan), on niin suuri, että peittoaa kaiken alleen ja pilaa koko muun elämäni. Se on pakko loppua.

Oli aika, jolloin toivoin ja rukoilin lasta.

Nyt on alkanut aika, etten enää rukoile lasta. Rukoilen sitä, että toiveeni lapsesta katoaa pois. Että kipinä siitä sisällä sammuu. Että lakkaisin vain toivomasta lasta.

lapsi, liikaa pyydetty?

Toivon yhtä lasta. Olen aina toivonut vain yhtä lasta. Yksi lapsi riittäisi. Kunpa saisin edes yhden lapsen. Kunpa saisin edes yhden raskauden, joka päätyisi onnelliseen synnytykseen, kunpa saisin edes yhden lapsen hoivata ja kasvattaa. Edes yhden.

Vaan ei. Lapsi on liikaa pyydetty.

tiputtelu lugesteronista huolimatta

Lugesteron kuuri vielä täyttä häkää päällä ja tiputtelu alkoi.

Eli hanat aukeaa parin päivän päästä lopullisesti, jos vanhat merkit paikkansa pitää. Viis siitä käyttääkö mitään hormonia vai ei.

Pitää keksiä jotain muuta tarkoitusta tälle elämälle taas...