jospa vain...

Jospa vain saisin sen päivän, jolloin huomaisinkin että kuukautiset eivät alakaan, jospa saisin tikkuun silloin kaksi viivaa ja loputonta ihmettelyn aihetta. Jospa saisin kokea sen, kuinka merkit seuraavat yksi toistaan, mitä oudoimpia oireita, huonovointisuutta ja vatsan kipristystä, turvotusta ja sitten näkisin ruudulla pienen ihmeen ja sykkivän pienen sydämen. Ihastelisimme sitä ihmeissämme mieheni kanssa yhdessä. Jospa saisin kertoa sukulaisille ja ystäville jännät uutiset. Jospa saisin kulkea koko matkan alusta loppuun, välillä toki huolehtien ja murehtien, kuten asiaan kuuluu, mutta pääsääntöisesti nauttien ja iloiten, katsella vatsani kasvua, ihmetellä möngerrystä ja pieniä liikkeitä sen sisällä. Voi jospa saisin pyöreän raskausmahan, jota silitellä, vauvan mahaani, jota sydämen alla kantaa, suurta salaisuutta ja kalleinta aarretta. Jospa saisin kokea synnytyksen ja uuden elämän ihmeen, saada syliini vihdoin sen, jota olen niin odottanut.

Jospa saisin vauvaani hoitaa, ihmetellä, tuijotella, opetella kaikki jutut, opetella tuntemaan tuo outo pieni ihminen, joka meille on annettu lainaksi. Jospa saisin tuuditella uneen, nousta yöllä silmät ristissä ruokkimaan, kärsiä väsymystä ja kuunnella kitinää ja itkua. Jospa saisin työnnellä vauvanvaunuja pihalla, nukuttaa vauvaa terassilla, järjestää ristiäiset, kutsua perhe ja ystävät, valita kummit, leipoa kakut ja kuorruttaa ne kaulitulla sokerimassalla ja muotoilla joko vaaleanpunaiset tai vaaleansiniset sokerimassatossut kakunkoristeeksi.

Jospa saisin seurata kasvua ja kehitystä, miettiä kuinka paljon tv:tä voi antaa katsoa, hermoilla uhmaikäisen tahtolapsen varjossa, nähdä kaikki vaiheet, laittaa omaan huoneeseen nukkumaan, ottaa mittelöitä, kuulla ensimmäiset sanat, lukea iltasadut, pukea pyjamat ja sujauttaa kainaloon samettipupu ja nalle, rauhoittua siihen yhdessä. Jospa saisin olla lapseni kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollista, en välittäisi urastani, koska työ olisi ihan toisarvoista sen rinnalla; mennä muskariin arkisin, tehdä hiekkakakkuja rannalla kesällä, uittaa varpaat veteen laiturilta, pujottaa yhdessä heinään ahomansikat ja mustikat, antaa suuren koiramme talvella vetää valjaissa pulkassa punaposkista naurunaamaa. Jospa saisin nähdä kaikki syntymäpäivät, puhaltaa yhdessä kynttilät, askarrella virpomisoksiin koristeet, maalata naamaan viikset ja pisamat; ja joulut, kouluun menon, harrastukset, onnistumiset, valoisat ilmeet ja leveän hymyn, nähdä sen kuinka lapsi kasvaa ja muuttuu ja me siinä mukana. Jospa saisin nähdä murrosiän hulluudet ja saada osakseni nenäni eteen paiskatun ovenkin joskus, huolestua asioista, neuvoa ja olla tukena, keskustella opettajien kanssa, jospa saisin nähdä lapseni kasvun hienoksi ihmiseksi ja selviämisen koulussa ja elämän tuulisilla turuilla. Jospa saisin nähdä hänen löytävän tiensä ja iloitsevansa siitä ja asettuvan omalle paikalleen, mikä se sitten onkaan. Jospa saisin nähdä hänen muuttavan kotoa omaan ensimmäiseen asuntoon, yhdessä ostettaisiin kattilat, vispilät ja silitysrauta. Annettaisiin niin hyvät eväät elämään kuin ikinä olisi mahdollista, ja muistutettaisiin lopuksi silti joka kerta, että kotiin voi aina tulla, jos ei tuulta saa siipien alle.

Jospa saisin nähdä kuinka lapseni luovii elämässä, löytää puolisonsa, tulee ehkä itsekin vanhemmaksi, ostaa asunnon, tekee sitä mitä itse tykkää, on sinut itsensä kanssa, tulee joskus meitäkin moikkaamaan. Jospa saisin nähdä vielä että kun itse käymme jo elämän ehtoolle, ja ruttuunnumme yhä entisestään, käymme kumarammiksi, emmekä kohta oikein muistakaan kunnolla mitään; hän silti vielä tulisi ja olisi paikalla, pitäisi kurttuisesta kädestä ja silittäisi hiljaa, eikä enää tarvittaisi tyhjänpäiväisiä sanoja vaan pelkkää läsnäoloa.

Jospa vain saisin, niin, sen kokea ja nähdä.