Korviini on viime vuosien saatossa kantautunut monta tarinaa lapsettomuuden kokemuksista ja lapsettomuushoidoista. Vielä enemmän olen lukenut kertomuksia. Sittemmin olen saanutkin asian omille harteilleni. Miksi lapsettomuutta on niin paljon? Ja varsinkin sitä ns. selittämätöntä lapsettomuutta. Selitetty tai selittämätön, yhtä kaikki mitä tulee jälkimmäiseen, itse uskon siihen, että lapsettomuuteen on _aina_ jokin syy, vaikkei sitä voida määritellä aina. Ihminenhän on tarkoitettu lisääntymään. Kaksi tervettä ihmistä saa jälkikasvua, jos ikä ei ole vielä tullut vastaan. Jos se ei onnistu, sille on aina olemassa joku syy. En jaksa uskoa mihinkään syyttömään lapsettomuuteen.
Olen pohtinut paljon hedelmättömyyden syitä ja vakuuttunut siitä, että näin asiat eivät vielä olleet esimerkiksi 100 vuotta sitten. Aina on toki lapsettomuutta ollut, mutta ei varmastikaan tässä mittakaavassa. Olen pohtinut syitä omaan heikentyneeseen hedelmällisyyteeni ja voinen vain arvailla sen lopullisia syitä. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Ehkä olisin, ehkä en. Alkoiko polkumme jo niin kaukaa kuin huhtikuisena päivänä vuonna 1986, kun leikin hiekkalaatikolla lapioineni ja ämpäreineni ja muovisine muotteineen, ja idästä saapui Tshernobylin näkymätön sienipilvi kaupunkimme päälle? Johtuuko se siitä, että käytimme silloin talousvetenä jokivettä, joka oli juomakelvotonta, mutta siinä peseydyttiin ja pestiin perunat - vedessä, joka kuulemma liuotti aikuisten amaglaamipaikat suusta? Johtuuko se siitä, että kasvoimme suuren, punatiilisen, pahalle haisevan paperitehtaan varjossa? 6 kilometriä linnuntietä ei ole myrkyille matka eikä mikään. Johtuuko se siitä, että join lapsena mehukattimehua. Tai siitä, että olemme ikämme istuneet muovisilla tuoleilla, palonsuoja-aineilla kyllästetyillä sohvilla, nukkuneet vaahtomuovipatjoilla, syöneet kourakaupalla lisäaineita ruuan mukana, sädettyneet yötäpäivää tietokoneiden, televisioiden, kännyköiden ja mikroaaltouunien välittömässä läheisyydessä, käyttäneet meikkejä, syöneet antibiootteja, pukeneet päivittäin vaatteita, joiden kuiduista on imeytynyt elimistöömme vieraita aineita, hengittäneet jatkuvasti mitä erilaisimpia pieniä hiukkasia satasta ohi posottavien autojen pakokaasuista keuhkoihimme ja sieltä edelleen verenkiertoon.
Tai teinkö jonkin asian väärin varhaisella aikuisiällä? Voiko sillä olla vaikutusta, että olen käyttänyt e-pillereitä, olenko syönyt vääränlaista ruokaa, altistunut jollekin tietämättäni. En tiedä. Syystä viis olen tätä nykyä kallistunut siihen, että munasoluni ovat muuttuneet jo ö-luokan tavaraksi, vaikken ole vielä lähellä sitä ikää, minkä lääketiede nimittää olevan naisen hedelmällisyyden kannalta romahduttava; syystä tai toisesta kuitenkin epäilen parhaimpien päivien auttamatta jääneet taakse, vaikka lääkärin naurahtavan kommentin mukaan "voi voi rouvapieni, sinullahan on vielä vaikka kuinka monta vuotta aikaa". Enpä usko. Pitäisin lastani sylissäni, jos kehomme toimisivat kuten niiden pitäisi.
Ja sen lisäksi endometrioosi, vinossa oleva kohtu, sukurasitteena alttius keskenmenoihin, jo äsken mainittu parhaimmat päivänsä nähneet munasolut ja siittiöt, tuon tuostakin onnistunut huono ajoitus; ei se taida ihme olla, ettemme tule raskaaksi. Oikeastaan, ihme olisi, jos tulisimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti