endometriosis

Kävin kp 12:na gynekologilla, endometrioosispesialistilla. Käynti oli omiaan vahvistamaan omia ajatuksiani. Ultraäänitutkimuksessa ei näkynyt mitään poikkeuksellista, kuten yleensä endometrioosin suhteen ei nähdäkään. Tosin vaikeissa tapauksissa ultraäänitutkimuksella voidaan kyllä havaita mm. kystia munasarjoissa. Minulla niitä ei ollut. Kohtuni, joka tosin itsessään on ihan vinksallaan, oli rakenteeltaan säännöllinen. Vasemmassa munasarjassa oli turpeutta viitaten siihen, että tässä kierrossa vasen munasarja toimii. Olin sitä epäillytkin tuntemusten perusteella. Oikean munasarjan toimintaa en koskaan tunne millään lailla. Liekö toiminnassa ollenkaan?

Ei siis mitään uutta sen suhteen auringon alla; onhan nämä ultrattu aiemminkin ja kaiken todettu olevan moitteetonta. Esiintyi kuitenkin aristusta niissä paikoissa, joissa endometrioosia ihmisillä yleisimmin on, eli kohdun takana sekä kohdunkannattimissa. Lääkäri totesi, että endometrioosi, jota ehkä hyvinkin saattaa olla, vaikuttaa kuitenkin lievältä. Vastaanotolta poistuin monien mahdollisuuksien haltijana, papereissani kuitenkin diagnoosina endometriosis. Saan nyt itse valita, haluanko edetä laparoskopiaan, vai haluanko vielä odottaa, tai jos en halua lainkaan, niin eihän siihenkään kukaan pakota, omatpa ovat tuskani. Päätin valita odottamisen. Ajatus invasiivisesta toimenpiteestä vaatii omalla kohdallani hieman henkistä valmistautumista. Nukutustoimenpiteet ovat minulle aina vaikeita verenkierrollisesti. Oksennan myös hillittömästi niiden jälkeen, vaikka saisin suorana tippana Primperania; ei auta. Iän puolesta tolkutonta kiirettä ei ole.

Lisäksi en ole varma, mitä kaikkia satsauksia olen valmis lapsen saamisen vuoksi tekemään; en ole oikeasti varma, kuinka tärkeää tämä on. Jos lapsi ei tule suht' vaivatta, normaalisti, ehkä antaa sitten olla? Toisaalta ihan toinen kysymys on sitten se, että mikä oikeasti kiputilanne on. Onko se niin vaikeaa, että sen kanssa ei voisi elää? Tähän mennessä ei. En ole siis varma, kuinka paljon suostun hyväksymään kuukausittaista kipua osaksi elämää, kun se kuitenkin on hillittävissä kipulääkityksellä. Minun täytyy rauhassa ajatella ja miettiä ja sitten vasta päättää. Mutta jos tilanne huononee kuukausi kuukaudelta, olen varmasti ennen pitkää suuntaamassa leikkauspöydälle ihan vapaaehtoisesti. Toivoisin, että vatsasta voitaisiin tehdä MRI-kuvantaminen mahdollisten endometrioosipesäkkeiden löytämiseksi ja varmentamiseksi ennen tohottamista invasiiviseen toimenpiteeseen, mutta sellaisia gynekologeja, jotka tähän suostuvat, on varsin vähän. Ehkä tärkeintä oli myös se, ettei lääkäri millään muotoa vähätellyt tai kiistänyt tilannetta, kuten olen monille kuullut käyneen.

Niin, ja sainpa kirkuvan punaisen viivan ovistikkuun kp 11:na. Niin huutavan punaista viivaa en koskaan ole saanutkaan vielä.

Vaikea päättää ja valita, mitä haluaa, kuinka paljon on valmis asioiden vuoksi tekemään, voivatko kipuni pahentua jne. En osaa tällä tiellä oikein selkeästi ajatella aina. Ehkä kuitenkin pidän juuri nyt tärkeimpänä sitä optiota, joka minulla on; jos haluan laparoskopiaan, pääsen siihen.

Vaikka ihan just nyt huvittaa enemmänkin keskittyä kesälomasta nauttimiseen gynekologisten tai lapsettomuuteen liittyvien asioiden sijasta!