lapsettomuushoitoihin vai ei

Vaikka lapsettomuuden taivalta takana jo on niin paljon, etten enää ole aikoihin laskenut yrityskiertoja (tätä nykyä taidetaan puhua jo yritysvuosista, ne onkin muuten paljon helpompi laskea!), emme edelleenkään ole tehneet varsinaista päätöstä siitä, hakeudummeko lapsettomuushoitohin. On viitteitä siitä, että saatan kärsiä endometrioosista. Varman diagnoosin saisi vain laparoskopialla. Epäilen myös itse, etten ovuloi läheskään joka kuukausi. Epäilen myös sitä, että kerran olen saattanut tulla raskaaksi vuosi sitten. Kiertopäivänä 21 , eli dpo 7:nä tuli vaaleanpunertavaa vuotoa. Silloin epäilin aidosti raskaustuneeni. Dpo 11:nä en saanut positiivista tulosta raskaustestiin, mutta testiajalla kylläkin haamun. Viivan saattoi erottaa kyllä tihrustamalla hädin tuskin, mutta tästä syystä en silti tulkinnut sitä varsinaiseksi positiiviseksi raskaustestiksi. Tuhruttelin koko ajan ja vatsaan koski kamalasti. Tiesin, että jos siellä oli jotain yritystä ollut, se ei matkassa pysy. Näin kävikin. Menkat alkoivat ajallaan. 

Tuon tapahtuman jälkeen ei ole mitään tapahtunut millään rintamalla. Tunteet ovat tulleet ja menneet, kuukaudet kuluneet, kuu on kiertänyt monta kertaa maan ja vuodenajat ovat vaihtuneet. 

Yritysvapaa kierto on ollut vapauttava kokemus ja puhuimme taannoin automatkalla siitä jälleen kerran, että ehkä kaikista toiveista huolimatta jatkamme niin, ettemme välttämättä koskaan hakeudu lapsettomuushoitoihin vaan elämme näin, kahdestaan. Joidenkin ulkopuolisten on ollut vaikea tätä päätöstä ymmärtää. "Miksi ette mene hoitoihin", he kyselevät ja ihmettelevät, miksi emme tee kaikkeamme, jos kerran haluamme lapsen ja hoitohin olisi myös taloudellisesti varaa. Saattavat vielä lisätä senkin, että ehkä kadumme myöhemmin kun emme ole tehneet kaikkea mahdollista asian eteen.

On vaikea selittää näille kyselijöille, miksi emme halua hoitoja. Olemmekin keskenään puhuneet siitä, ehkä emme sitten tahdo riittävästi lasta, kun emme ole valmiita tekemään kaikkea mahdollista asian eteen. Vaikka olemme tehneet jo valtavasti. Olemme rauhoittaneet elämäntilannetta niin stressittömäksi kuin mahdollista minun työni osalta. Pidimme sitä erittäin tärkeänä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että edes siitä ei ole ollut hyötyä. Olen syönyt loppukierron tukena keltarauhashormonia avustamaan mahdollista kiinnittymistä useamman kierron ajan, mutta siitäkään ei ole ollut hyötyä. Olen käyttänyt foolihappovalmistetta, kokeillut joinain kiertoina primaspaniakin, elänyt terveellisesti, kokeillut kaikki kultaiset saamani neuvot; niksit ja kikat, eikä mikään ole hyödyttänyt. Olen toivonut ja ollut toivomatta raskautta, eikä kumpikaan ole hyödyttänyt. Clomifenia en ole vielä kokeillut, mutta se on kylläksin asia, jota olisin vielä valmis kokeilemaan. Mutta meistä kumpikaan ei halua ryhtyä raskaisiin lapsettomuushoitohin, jotka vaativat jatkuvaa ramppausta klinikoilla, oman hormonitoiminnan alas- ja ylösajoa, koeputkihedelmöittämistä sekä alkionsiirtoja sekä minulle runsaita hormonihoitoja. 

On vaikeaa selittää, miksi me emme halua astua kovien lapsettomuushoitojen maailmaan. Siihen ei ole oikeastaan muuta selitystä, kuin yksinkertaisesti se, että me emme vain ole halunneet sitä.