Yritysvapaa kierto on edelleen tuntunut vapauttavalta. En ole ollut ahdistunut tai surumielinen. Olen pohtinut lapsettomuuden hyväksymiseen liittyviä kysymyksiä päässäni. Miten helppoa elämä olisikaan, jos ottaisin sen vain näin. Hyväksyisin sen, etten tule raskaaksi vaikka kuinka toivon. Voisin irtautua siitä, mikä niin kokonaisvaltaisesti on pitänyt minut viime vuodet otteessaan. Voisin suunnata katsettani eteenpäin, hengittää vapautuneesti ja hyväksyvästi. Olisiko se mahdollista? Voiko tahdonvoimalla irtautua lapsettomuuden kipeästä kokemuksesta?
En usko että yksin tahdonvoima riittää kuitenkaan. Monet lapsettomuuteen ja lapsen toivomiseen liittyvät tunteet ja kokemukset ovat ainakin itselläni tietyllä tavalla niin syvältä kumpuavia virtoja, etten oikein tiedä itsekään mistä ne tulevat. Niiden täytyy olla sisäänrakennettuja tekijöitä, joille toiset ovat avoimia ja toiset eivät. Sen täytyy olla biologinen sekä sosiaalinen tarve, joka syntyy sekä sisältä että ulkoa ja toteutumatta jäädessään johtaa vääjäämättä suruun ja tuskaan, sekä äärimmäiseen pettymykseen. Mutta ehkä olennaista onkin hyväksyä, että suru tästä kuuluu elämään, eikä se ole niin paha asia. Se on vain osa elämää, ei kaikki.
Koska kuitenkin, elämämme on monin verroin helpompaa näin. Kahdestaan, ilman lasta. Olen herkästi stressaantuvaa ja väsyvää tyyppiä. Joskus olen miettinyt sitäkin, miten paljosta huolesta taidan jäädä vaille, kun minulla ei ole lasta. Olisin aina huolissani lapsesta. Kehityksestä, terveydestä, olosuhteista, kaveripiireistä. Vaikka kuinka tiedostankin, että lapsi on aina "lainassa", jonain päivänä pyrähtää omilla siivilleen maailman turuille, tekee itse päätöksensä kuten kuuluukin.
Jos siis saa terveen lapsen. Tämä on myös eräs asia, jota olen miettinyt. Olenko valmis vastaanottamaan minkätahansalaisen lapsen? Entä jos lapsi syntyy sairaana tai vammautuneena? Entä jos lapsi sairastuu myöhemmin?
Voinen pyöritellä ikuisuuden päässäni samoja kysymyksiä, jotka kulkevat samoja latuja. Miksi emme tule raskaaksi, miksi muut tulevat, jos tulisin raskaaksi, jatkuisiko se vai eikö, saisinko keskenmenon kuten muutkin suvun naiset, jos lapsi syntyisi, entä jos se ei olisikaan terve, entä jos sitä, entä jos tätä. Jos kuitenkin, mitäs jos.
Kuka tuota nyt jaksaa kuunnella, en minä ainakaan. Ei elämää ole tarkoitettu tähän haaskattavaksi, sen ymmärrän.
Leuka pystyyn, rintakehä ulos. Hyvä elämä, kukkuroilleen hyvällä näin täytetty, hyvä tässä ja nyt, näin. Joskus lapsettomuus tuntuu kipeältä, mutta antaa tuntua. Sekin on vain elämää, se on osa tätä kaikkea hyvää, ja sen kanssa voi kyllä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti