Isänpäivä. Taisinpa vielä vuosi sitten puntaroida mielessä sitä vaihtoehtoa, että seuraavana isänpäivänä voisin keittää miehelleni kahvit ja tehdä kakun, kantaa tarjottimen eteen, taiteilla pahviseen korttiin sormivärillä painamalla pienen kämmenen tai jalkapohjan, nostaa vauvan isänsä syliin, antaa hali ja villasukat. Vaan ei. Kuten me tiedämme. Ei.
Sää on harmaa. Mielikin vähän. En enää ajattele ensi vuodesta. Utuinen mieleni kaipaa jotain muuta, kuin näitä päiviä, jotka alleviivaavat lapsettomuuttamme. Blogin puolella on viime aikoina ollut hiljaista. Eipä ole ollut mitään sanottavaa. Arki on vienyt mukanaan. Yritän keskittyä sopeutumiseen, hyväksyntään, pysymään kiinni elämän iloissa; niissä lahjoissa joita on. Joskus tuntuu että tauko tekee hyvää.
Vaikka joka päivä luen teidän muiden kuulumisia, enkä unohda ketään tällä tiellä olevia.
Tuttuja ajatuksia <3. Isänpäivä oli vaikea, yhtä vaikea kuin äitienpäiväkin. Olisi pitänyt pysyä poissa facebookista.
VastaaPoistaKiitos aes <3 toi pannahinen fb on kyllä monessa ollut mielenpahoittajana. On päiviä, jolloin ei pitäs sinne mennä... :( voimia sinullekin!
PoistaVoimia sinne! <3 Nää on vaan yksittäisiä päiviä ja nää on elettävä!
VastaaPoistaKuten aes, minäkin niin mieleni pahoitin facebookissa. Hyvää isänpäivää kaikille muille vaa :( Pitäis suoraan laittaa kalenteriin hälytys, että tänään ei faceen! :P
Kiitos maalaisjärki <3 joskus harkitsen eroavani koko facesta, kun se tuntuu liian usein vahvistavan lapsettomuuden vaikeaa kokemusta.. :/
Poista