halpamaisia ajatuksia

Olen pysähtynyt välillä pohtimaan sitä, miksi lapsettomuus on sellainen asia, että se saa mieleni synnyttämään niin huonoja ajatuksia. En osaa sanoa mitään muuta asiaa elämässä, joka olisi vastaavalla tavalla koskaan vaikuttanut mieleeni yhtä kokonaisvaltaisesti. Voin avoimesti tunnustaa kadehtivani niitä ystäviäni, jotka vain tulevat raskaaksi heti kun toivovat ja synnyttävät täydellisiä ja kauniita terveitä lapsia. Paitsi että tunnen pettymystä, turhautumista, surua, epäonnistuneisuuden tunnetta, katkeruutta, kateutta, tunnen myös heidän seurassaan häpeää. Häpeän sitä, että on lapseton. Häpeän sitä, että en ole nainen sillä tavoin kuten he. Häpeän sitä, etten tule raskaaksi ja voi hoivata ja kasvattaa lasta.

Miksi lapsettomuus on sellainen asia elämässä, että se ajoittain valtaa niin kokonaisvaltaisesti ja aiheuttaa sellaisia vastareaktioita, joita en edes tiennyt olevan mahdollista? Eräs ystäväni, joka on heti tullut raskaaksi ja saanut monta lasta ja joka päivittää ahkeraan kuvia lapsistaan Facebookiin eikä muusta puhukaan, ja jonka luona minun on ollut vaikeaa viime vuosina vierailla, kertoi minulle olevansa perheineen muuttamassa. Ensimmäinen päähäni putkahtanut ajatus oli, että olisipa hyvä jos muuttaisivat takaisin kotipaikkakunnalleen toiselle puolelle Suomea, ettei meidän enää ikinä tarvitse tavata. Se olisi suunnaton helpotus suorastaan!

Näin ajattelin ensimmäiksi. Seuraavaksi mietin sitä, että tuo ensimmäinen päähän putkahtanut ajatus on mielestäni aika ruma. Olen pettynyt ja surullinen itselleni siitä, että saatan ajatella sillä tavoin. Miksi, voi miksi? Miksi ajoittain tuntuu siltä, että näissä tunteissa on vain jotain sellasta, mitä ei voi hallita millään lailla? Voiko lapsettomuuden hintana olla ystävyyssuhteiden sammuminen? Onko se oikeasti sen arvoista? Ei varmaankaan, mutta kuitenkin on niin ylivoimaista sopia tapaamisia niiden kanssa, joiden joukossa on ainoa lapseton. Muistan erään kerran kahvilassa kun näimme neljän ystävän voimin, ja jokaisella muulla oli yksi tai kaksi lasta. Kaikki pöydän ympärillä pyöri lasten ympärillä; toiminta ja keskustelu. Oli hetki, jolloin istuin teekuppeineni  ikkunapaikalla ja ja tuijotin tyhjin silmin ulos ja tunsin niin syvää ulkopuolisuutta, että uskon vain toisten lapsettomuudesta kärsivien ymmärtävän, mitä tällä tarkkaan ottaen tarkoitan.

Halpamaisia ajatuksia tulee mieleeni myös silloin, kun näen esim. työssäni, kaupassa tai kadulla (tai missä tahansa) sellaisten naisten joko olevan raskaana tai työntävän vaunuja, joilla mielestäni ei ole ehkä täysiä edellytyksiä äitiyteen ja vanhemmuuteen; naisia, jotka käyttävät alkoholia, huumeita; ja katukuvassa vastaantulevat runsaasti tupakoivat, häiritsevästi julkisella paikalla käyttäytyvät naiset. Mietin väkisinkin katkerana silloin, että miksi tuokin 20 savuketta päivässä polttava öykkäröivä nuori työtön tyhjäntoimittaja, tai tuo, joka vetää ties mitä mömmöjä ja elää kyseenalaisissa suhteissa suu täynnä mustia hampaita epämääräisessä elinympäristössä saa lapsen, mutta minä en??? Miksi minä, joka en polttaisi yhtäkään savuketta tai joisi yhtäkään lasillista tai ottaisi yhtäkään väärää pilleriä, miksi minä, joka huolehdin terveydestäni ja hyvinvoinnista, olen korkeasti koulutettu, hyvällä läheisten turvaverkolla varustettu, hyvässä parisuhteessa oleva, en tule raskaaksi?!!? Muttei minulla kuitenkaan ole oikeutta äitiyteen sen enempää kuin kenelläkään muulla, vaikka olosuhteeni tai kykyni tai ominaisuuteni olisivat mitkä hyvänsä.

Elämän arpapeli pyörii ihan omia ratojaan; ei se kysele, ei valikoi, ei viittaa kintaalla.