turha tyhmä kohtu !!

Menossa kp 22 tai jotain niillä main ja alavatsa on kipeä. Itseasiassa jo niin varhain kuin kp 10:stä saakka alavatsa on vaihtelevasti ollut kipeä. Välillä kipu on poissa kokonaan ja sitten tulee takaisin. Kipu on selkeästikin gynekologista, vähän kuin menkkajomotus, mutta tosin _huomattavasti_ lievempää. Menkathan oli erittäin kivuliaat viime kierrossa. Mitään tiputtelua ei onneksi ole.

Endometrioosiepäily nostaa jälleen päätään. Koko kierron ajan jatkunut kipuilu on sinällään uusi oire. En ole käynyt gynekologilla sitten viime syksyn, mutta olen nyt laittanut asian harkintaan ja varannutkin ajan eräälle endometrioosispesialistille heinäkuun puolelle.

Kohdustani ei ole mihinkään, se on todettu tässä viime vuosien aikana.
Houkuttaa suuresti ajatus siitä, että jos koko kohdun voisi jonain päivänä poistaa, kun en kerran raskaaksi tule, niin pääsisinpä sillä eroon kaikesta äärimmäisestä vaivasta, harmista ja mielipahasta mitä tuohon turhakkeeseen sisälläni liittyy. Turha, turha turha tyhmä kohtu!!

Huomaa, että on loppukierto on menossa kun mieli on niin huonona.

"kunhan me vaan päätetään jatketaanko lisääntymistä vai ei"

Otsikko on suora lainaus tuttavapariskuntamme kommentista. Puhuimme autoista ja autoon liittyvistä tarpeistamme nyt ja tulevaisuudessa. Me puhuimme harrastusvälineistämme, he puhuivat lapsista. "Valitaan se-ja-se auto tai se-ja-se, kunhan me vaan päätetään jatketaanko lisääntymistä vai ei".
(Kotona siis jo heillä monta lasta ennestään.) "Että jos nyt jatketaan lisääntymistä, niin sitte me tarvitaan tämän merkkinen auto".

Että niin helppoa se on joillekin. Ajatella... Voi vain päättää jatkaako lisääntymistä vai ei.

Sain taas jälleen vauvauutisia toiseltakin ystävältä. Neljäs lapsi tulossa. "Me nyt haluttiin vielä neljäskin kun se ois niin kiva".

Vaikka takana on monta hyvää viikkoa tätä kiertoa, en voi sille mitään, että kyyneleet kirpoavat silmiini väkisinkin, ja minua itkettää.

lapsettomuushoitoihin vai ei

Vaikka lapsettomuuden taivalta takana jo on niin paljon, etten enää ole aikoihin laskenut yrityskiertoja (tätä nykyä taidetaan puhua jo yritysvuosista, ne onkin muuten paljon helpompi laskea!), emme edelleenkään ole tehneet varsinaista päätöstä siitä, hakeudummeko lapsettomuushoitohin. On viitteitä siitä, että saatan kärsiä endometrioosista. Varman diagnoosin saisi vain laparoskopialla. Epäilen myös itse, etten ovuloi läheskään joka kuukausi. Epäilen myös sitä, että kerran olen saattanut tulla raskaaksi vuosi sitten. Kiertopäivänä 21 , eli dpo 7:nä tuli vaaleanpunertavaa vuotoa. Silloin epäilin aidosti raskaustuneeni. Dpo 11:nä en saanut positiivista tulosta raskaustestiin, mutta testiajalla kylläkin haamun. Viivan saattoi erottaa kyllä tihrustamalla hädin tuskin, mutta tästä syystä en silti tulkinnut sitä varsinaiseksi positiiviseksi raskaustestiksi. Tuhruttelin koko ajan ja vatsaan koski kamalasti. Tiesin, että jos siellä oli jotain yritystä ollut, se ei matkassa pysy. Näin kävikin. Menkat alkoivat ajallaan. 

Tuon tapahtuman jälkeen ei ole mitään tapahtunut millään rintamalla. Tunteet ovat tulleet ja menneet, kuukaudet kuluneet, kuu on kiertänyt monta kertaa maan ja vuodenajat ovat vaihtuneet. 

Yritysvapaa kierto on ollut vapauttava kokemus ja puhuimme taannoin automatkalla siitä jälleen kerran, että ehkä kaikista toiveista huolimatta jatkamme niin, ettemme välttämättä koskaan hakeudu lapsettomuushoitoihin vaan elämme näin, kahdestaan. Joidenkin ulkopuolisten on ollut vaikea tätä päätöstä ymmärtää. "Miksi ette mene hoitoihin", he kyselevät ja ihmettelevät, miksi emme tee kaikkeamme, jos kerran haluamme lapsen ja hoitohin olisi myös taloudellisesti varaa. Saattavat vielä lisätä senkin, että ehkä kadumme myöhemmin kun emme ole tehneet kaikkea mahdollista asian eteen.

On vaikea selittää näille kyselijöille, miksi emme halua hoitoja. Olemmekin keskenään puhuneet siitä, ehkä emme sitten tahdo riittävästi lasta, kun emme ole valmiita tekemään kaikkea mahdollista asian eteen. Vaikka olemme tehneet jo valtavasti. Olemme rauhoittaneet elämäntilannetta niin stressittömäksi kuin mahdollista minun työni osalta. Pidimme sitä erittäin tärkeänä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että edes siitä ei ole ollut hyötyä. Olen syönyt loppukierron tukena keltarauhashormonia avustamaan mahdollista kiinnittymistä useamman kierron ajan, mutta siitäkään ei ole ollut hyötyä. Olen käyttänyt foolihappovalmistetta, kokeillut joinain kiertoina primaspaniakin, elänyt terveellisesti, kokeillut kaikki kultaiset saamani neuvot; niksit ja kikat, eikä mikään ole hyödyttänyt. Olen toivonut ja ollut toivomatta raskautta, eikä kumpikaan ole hyödyttänyt. Clomifenia en ole vielä kokeillut, mutta se on kylläksin asia, jota olisin vielä valmis kokeilemaan. Mutta meistä kumpikaan ei halua ryhtyä raskaisiin lapsettomuushoitohin, jotka vaativat jatkuvaa ramppausta klinikoilla, oman hormonitoiminnan alas- ja ylösajoa, koeputkihedelmöittämistä sekä alkionsiirtoja sekä minulle runsaita hormonihoitoja. 

On vaikeaa selittää, miksi me emme halua astua kovien lapsettomuushoitojen maailmaan. Siihen ei ole oikeastaan muuta selitystä, kuin yksinkertaisesti se, että me emme vain ole halunneet sitä. 

 

neuvoja "asiantuntijoilta" vol.2

Jälleen olen saanut neuvoja ystäviltäni kuinka raskautua. Neuvojat itsehän ovat poikkeuksetta raskautuneet parin kolmen kuukauden sisään aloituksesta.

-"kokeile greippimehua, auttaa kuulemma tosi monia" (kokeiltu joo on, ei auta)
-"ei muuta kuin ovistikut käyttöön, meil alkoi raskaus heti kun tikutin ekan kerran" (joopas joo, no meilläpä on takana miljoona tikutuskiertoa, eikä niistä ole ollut mitään hyötyä)
-"urheile vähän enemmän"(kokeiltu on, ei auta)
-"urheile vähän vähemmän"(kokeiltu on, ei auta)
-"lihota pari kiloa"(kokeiltu on, ei auta)
-"hiilihydraatiton ja sokeriton ruokavalio on kuulemma auttanut tosi monia" (no tätä ei ole kokeiltu vielä, ruokavalio on valmiiksi terveellinen ja monipuolinen enkä usko, että karppaaminen auttaisi oikeasti, luultavasti vaan laihtuisin enkä lainkaan ovuloisi enää niitä harvojakaan kiertoja, mikäli paino putoaisi)

Niin. Neuvoja kaikella rakkaudella.

helpompi elämä

Yritysvapaa kierto on edelleen tuntunut vapauttavalta. En ole ollut ahdistunut tai surumielinen. Olen pohtinut lapsettomuuden hyväksymiseen liittyviä kysymyksiä päässäni. Miten helppoa elämä olisikaan, jos ottaisin sen vain näin. Hyväksyisin sen, etten tule raskaaksi vaikka kuinka toivon. Voisin irtautua siitä, mikä niin kokonaisvaltaisesti on pitänyt minut viime vuodet otteessaan. Voisin suunnata katsettani eteenpäin, hengittää vapautuneesti ja hyväksyvästi. Olisiko se mahdollista? Voiko tahdonvoimalla irtautua lapsettomuuden kipeästä kokemuksesta?

En usko että yksin tahdonvoima riittää kuitenkaan. Monet lapsettomuuteen ja lapsen toivomiseen liittyvät tunteet ja kokemukset ovat ainakin itselläni tietyllä tavalla niin syvältä kumpuavia virtoja, etten oikein tiedä itsekään mistä ne tulevat. Niiden täytyy olla sisäänrakennettuja tekijöitä, joille toiset ovat avoimia ja toiset eivät. Sen täytyy olla biologinen sekä sosiaalinen tarve, joka syntyy sekä sisältä että ulkoa ja toteutumatta jäädessään johtaa vääjäämättä suruun ja tuskaan, sekä äärimmäiseen pettymykseen. Mutta ehkä olennaista onkin hyväksyä, että suru tästä kuuluu elämään, eikä se ole niin paha asia. Se on vain osa elämää, ei kaikki.

Koska kuitenkin, elämämme on monin verroin helpompaa näin. Kahdestaan, ilman lasta. Olen herkästi stressaantuvaa ja väsyvää tyyppiä. Joskus olen miettinyt sitäkin, miten paljosta huolesta taidan jäädä vaille, kun minulla ei ole lasta. Olisin aina huolissani lapsesta. Kehityksestä, terveydestä, olosuhteista, kaveripiireistä. Vaikka kuinka tiedostankin, että lapsi on aina "lainassa", jonain päivänä pyrähtää omilla siivilleen maailman turuille, tekee itse päätöksensä kuten kuuluukin.

Jos siis saa terveen lapsen. Tämä on myös eräs asia, jota olen miettinyt. Olenko valmis vastaanottamaan minkätahansalaisen lapsen? Entä jos lapsi syntyy sairaana tai vammautuneena? Entä jos lapsi sairastuu myöhemmin?

Voinen pyöritellä ikuisuuden päässäni samoja kysymyksiä, jotka kulkevat samoja latuja. Miksi emme tule raskaaksi, miksi muut tulevat, jos tulisin raskaaksi, jatkuisiko se vai eikö, saisinko keskenmenon kuten muutkin suvun naiset, jos lapsi syntyisi, entä jos se ei olisikaan terve, entä jos sitä, entä jos tätä. Jos kuitenkin, mitäs jos.

Kuka tuota nyt jaksaa kuunnella, en minä ainakaan. Ei elämää ole tarkoitettu tähän haaskattavaksi, sen ymmärrän.

Leuka pystyyn, rintakehä ulos. Hyvä elämä, kukkuroilleen hyvällä näin täytetty, hyvä tässä ja nyt, näin. Joskus lapsettomuus tuntuu kipeältä, mutta antaa tuntua. Sekin on vain elämää, se on osa tätä kaikkea hyvää, ja sen kanssa voi kyllä elää.

yritysvapaa kierto, eli lomaa lapsettomuudesta

Päätettiin pitää, edellisen postauksen hengessä jatkaakseni, yritysvapaa kierto. Sekstaillaan vaan just silloin kuin huvittaa, ei kellon ja biologisen aikataulun mukaan, vaan ihan oikeasti vaan silloin kun halutaan ilman ajatusta siitä, että pyritään kohti raskautta. Ihana ajatus! Toimintaa ihan vaan pelkästä tahdosta, ei mistään velvoitteesta luontoa kohtaan! En aio tikutella ovista, ja sitten puolipakolla kesken työkiireiden yllyttää miestä aktiviteetteihin, enkä loppukierrosta aio tuhlata yhtä ainokaistakaan euroista kolikkoa raskaustesteihin. Itseasiassa; sillä rahalla voisi ostaa vaikka parit jätskit tai juoda kakkukahvit jossakin kivassa kahvilassa.

Tuntuupa muuten mahtavalta ajatukselta. On ollut heti tämän päätöksen jälkeen paljon vapautuneempi olo. Tietää, ettei loppukuusta tarvi miettiä sitä onko tärppiä sittenkin käynyt. Tämä on ensimmäinen kerta koko raskaaksi toivomisen aikana, kun on päätetty jättää juttu edes yhden kierron taka-alalle. Katsotaan jatkuuko puurtaminen ensi kuussa. Mutta nyt ei. Nyt vaan nautitaan alkukesän vihreydestä, ulkoilusta, urheilusta, hyvästä ruuasta ja kahdenkeskisestä ajasta ja tiedetään että nyt voidaan olla lomalla lapsettomuudesta.

Mitäpä jos tekisi tätä vaan loppuelämän?

kyllästyttävä lapsettomuus ja ihan uusia ajatuksia

Viime päivinä ajatukset ovat olleet ihan muissa asioissa kuin lapsettomuudessa. Olen nauttinut kesän vapaapäivistä, ulkoillut, sadeiltoina istunut miehen kanssa sohvalla leffoja katsellen, maalannut ja puuhastellut kaikenlaista.

Lapsettomuus tuntuu jälleen kerran siltä, että se kyllästyttää. Kyllästyttää ajatella lapsettomuutta. Kyllästyttää olla lapseton. Kyllästyttää elää joka kuukausi niin, että pohdin tärppääkö tässä kuussa kuitenkin (vaikka se on melko epätodennäköistä, joskaan ei koskaan mahdotonta niin kauan kuin elämää on). Kyllästyttää elää niin, että miettii lapsettomuuden kokemusta, kyllästyttää kokea lapsettomuuteen liittyviä tunteita kun ne ovat jo niin koettuja ja tuttuja, kyllästyttää lukea facebookista muiden äitiyshehkutuksia ja kyllästyttää tulla aina uudelleen tietoiseksi omasta lapsettomuudesta.

Kyllästyttää kertakaikkiaan koko lapsettomuus!

Kyllästyttää myös se, että pohtiessamme elämänvalintoja mieheni kanssa välillä edelleen kuitenkin joudumme miettimään, että _jos tämä ihme sittenkin tapahtuisi ja_ lapsi tulisi. Kyllästyttää pitää tällaista jos-vaihtoehtoa mukana, kun se on niin JOS kuin olla ja voi, eikä sen enempää. Koska tässä ei ole mitään takeita. Niin kuin ei toisaalta elämässä missään muussakaan, mutta minkä niin kovin helposti unohdamme... Tässä päästään taas siihen että miten tärkeää on elää tätä hetkeä. Siihen olemme nyt pyrkineetkin.

Koimme molemmat siis nyt tätä totaalista kyllästymistä ja aloimme miettiä, että mitä jos vain yksinkertaisesti jätetään nämä jossittelut laskuista pois. Todennäköisempää joka tapauksessa tässä vaiheessa on se, että lasta ei tule, kuin se että se tulee.

Niinpä aloimme suunnitella erään monivuotisen haaveen toteuttamista ensi talvena, hyvin pitkää matkaa erääseen hyvin kaukaiseen paikkaan, no niin, käyttännössä maailman toiselle laidalle saakka. Ajatus tuntuu tosi hyvältä ja kutkuttavalta. Että jotain aivan muuta tilalle tähän. Irtiottoa elämästä ja mahdollisuuksien hyödyntämistä oikein olan takaa. Emme halua lapsettomuuden rajoittavan elämäämme, kuten se tavalla tai toisella on tehnyt. Päässä on liikkunut nyt paljon kaikenlaista hyvää ja ihan muuta. Jotain ihan uutta ja toisenlaista. Siitä tahdon pitää kiinni!