neuvoja "asiantuntijoilta" vol.2

Jälleen olen saanut neuvoja ystäviltäni kuinka raskautua. Neuvojat itsehän ovat poikkeuksetta raskautuneet parin kolmen kuukauden sisään aloituksesta.

-"kokeile greippimehua, auttaa kuulemma tosi monia" (kokeiltu joo on, ei auta)
-"ei muuta kuin ovistikut käyttöön, meil alkoi raskaus heti kun tikutin ekan kerran" (joopas joo, no meilläpä on takana miljoona tikutuskiertoa, eikä niistä ole ollut mitään hyötyä)
-"urheile vähän enemmän"(kokeiltu on, ei auta)
-"urheile vähän vähemmän"(kokeiltu on, ei auta)
-"lihota pari kiloa"(kokeiltu on, ei auta)
-"hiilihydraatiton ja sokeriton ruokavalio on kuulemma auttanut tosi monia" (no tätä ei ole kokeiltu vielä, ruokavalio on valmiiksi terveellinen ja monipuolinen enkä usko, että karppaaminen auttaisi oikeasti, luultavasti vaan laihtuisin enkä lainkaan ovuloisi enää niitä harvojakaan kiertoja, mikäli paino putoaisi)

Niin. Neuvoja kaikella rakkaudella.

helpompi elämä

Yritysvapaa kierto on edelleen tuntunut vapauttavalta. En ole ollut ahdistunut tai surumielinen. Olen pohtinut lapsettomuuden hyväksymiseen liittyviä kysymyksiä päässäni. Miten helppoa elämä olisikaan, jos ottaisin sen vain näin. Hyväksyisin sen, etten tule raskaaksi vaikka kuinka toivon. Voisin irtautua siitä, mikä niin kokonaisvaltaisesti on pitänyt minut viime vuodet otteessaan. Voisin suunnata katsettani eteenpäin, hengittää vapautuneesti ja hyväksyvästi. Olisiko se mahdollista? Voiko tahdonvoimalla irtautua lapsettomuuden kipeästä kokemuksesta?

En usko että yksin tahdonvoima riittää kuitenkaan. Monet lapsettomuuteen ja lapsen toivomiseen liittyvät tunteet ja kokemukset ovat ainakin itselläni tietyllä tavalla niin syvältä kumpuavia virtoja, etten oikein tiedä itsekään mistä ne tulevat. Niiden täytyy olla sisäänrakennettuja tekijöitä, joille toiset ovat avoimia ja toiset eivät. Sen täytyy olla biologinen sekä sosiaalinen tarve, joka syntyy sekä sisältä että ulkoa ja toteutumatta jäädessään johtaa vääjäämättä suruun ja tuskaan, sekä äärimmäiseen pettymykseen. Mutta ehkä olennaista onkin hyväksyä, että suru tästä kuuluu elämään, eikä se ole niin paha asia. Se on vain osa elämää, ei kaikki.

Koska kuitenkin, elämämme on monin verroin helpompaa näin. Kahdestaan, ilman lasta. Olen herkästi stressaantuvaa ja väsyvää tyyppiä. Joskus olen miettinyt sitäkin, miten paljosta huolesta taidan jäädä vaille, kun minulla ei ole lasta. Olisin aina huolissani lapsesta. Kehityksestä, terveydestä, olosuhteista, kaveripiireistä. Vaikka kuinka tiedostankin, että lapsi on aina "lainassa", jonain päivänä pyrähtää omilla siivilleen maailman turuille, tekee itse päätöksensä kuten kuuluukin.

Jos siis saa terveen lapsen. Tämä on myös eräs asia, jota olen miettinyt. Olenko valmis vastaanottamaan minkätahansalaisen lapsen? Entä jos lapsi syntyy sairaana tai vammautuneena? Entä jos lapsi sairastuu myöhemmin?

Voinen pyöritellä ikuisuuden päässäni samoja kysymyksiä, jotka kulkevat samoja latuja. Miksi emme tule raskaaksi, miksi muut tulevat, jos tulisin raskaaksi, jatkuisiko se vai eikö, saisinko keskenmenon kuten muutkin suvun naiset, jos lapsi syntyisi, entä jos se ei olisikaan terve, entä jos sitä, entä jos tätä. Jos kuitenkin, mitäs jos.

Kuka tuota nyt jaksaa kuunnella, en minä ainakaan. Ei elämää ole tarkoitettu tähän haaskattavaksi, sen ymmärrän.

Leuka pystyyn, rintakehä ulos. Hyvä elämä, kukkuroilleen hyvällä näin täytetty, hyvä tässä ja nyt, näin. Joskus lapsettomuus tuntuu kipeältä, mutta antaa tuntua. Sekin on vain elämää, se on osa tätä kaikkea hyvää, ja sen kanssa voi kyllä elää.

yritysvapaa kierto, eli lomaa lapsettomuudesta

Päätettiin pitää, edellisen postauksen hengessä jatkaakseni, yritysvapaa kierto. Sekstaillaan vaan just silloin kuin huvittaa, ei kellon ja biologisen aikataulun mukaan, vaan ihan oikeasti vaan silloin kun halutaan ilman ajatusta siitä, että pyritään kohti raskautta. Ihana ajatus! Toimintaa ihan vaan pelkästä tahdosta, ei mistään velvoitteesta luontoa kohtaan! En aio tikutella ovista, ja sitten puolipakolla kesken työkiireiden yllyttää miestä aktiviteetteihin, enkä loppukierrosta aio tuhlata yhtä ainokaistakaan euroista kolikkoa raskaustesteihin. Itseasiassa; sillä rahalla voisi ostaa vaikka parit jätskit tai juoda kakkukahvit jossakin kivassa kahvilassa.

Tuntuupa muuten mahtavalta ajatukselta. On ollut heti tämän päätöksen jälkeen paljon vapautuneempi olo. Tietää, ettei loppukuusta tarvi miettiä sitä onko tärppiä sittenkin käynyt. Tämä on ensimmäinen kerta koko raskaaksi toivomisen aikana, kun on päätetty jättää juttu edes yhden kierron taka-alalle. Katsotaan jatkuuko puurtaminen ensi kuussa. Mutta nyt ei. Nyt vaan nautitaan alkukesän vihreydestä, ulkoilusta, urheilusta, hyvästä ruuasta ja kahdenkeskisestä ajasta ja tiedetään että nyt voidaan olla lomalla lapsettomuudesta.

Mitäpä jos tekisi tätä vaan loppuelämän?

kyllästyttävä lapsettomuus ja ihan uusia ajatuksia

Viime päivinä ajatukset ovat olleet ihan muissa asioissa kuin lapsettomuudessa. Olen nauttinut kesän vapaapäivistä, ulkoillut, sadeiltoina istunut miehen kanssa sohvalla leffoja katsellen, maalannut ja puuhastellut kaikenlaista.

Lapsettomuus tuntuu jälleen kerran siltä, että se kyllästyttää. Kyllästyttää ajatella lapsettomuutta. Kyllästyttää olla lapseton. Kyllästyttää elää joka kuukausi niin, että pohdin tärppääkö tässä kuussa kuitenkin (vaikka se on melko epätodennäköistä, joskaan ei koskaan mahdotonta niin kauan kuin elämää on). Kyllästyttää elää niin, että miettii lapsettomuuden kokemusta, kyllästyttää kokea lapsettomuuteen liittyviä tunteita kun ne ovat jo niin koettuja ja tuttuja, kyllästyttää lukea facebookista muiden äitiyshehkutuksia ja kyllästyttää tulla aina uudelleen tietoiseksi omasta lapsettomuudesta.

Kyllästyttää kertakaikkiaan koko lapsettomuus!

Kyllästyttää myös se, että pohtiessamme elämänvalintoja mieheni kanssa välillä edelleen kuitenkin joudumme miettimään, että _jos tämä ihme sittenkin tapahtuisi ja_ lapsi tulisi. Kyllästyttää pitää tällaista jos-vaihtoehtoa mukana, kun se on niin JOS kuin olla ja voi, eikä sen enempää. Koska tässä ei ole mitään takeita. Niin kuin ei toisaalta elämässä missään muussakaan, mutta minkä niin kovin helposti unohdamme... Tässä päästään taas siihen että miten tärkeää on elää tätä hetkeä. Siihen olemme nyt pyrkineetkin.

Koimme molemmat siis nyt tätä totaalista kyllästymistä ja aloimme miettiä, että mitä jos vain yksinkertaisesti jätetään nämä jossittelut laskuista pois. Todennäköisempää joka tapauksessa tässä vaiheessa on se, että lasta ei tule, kuin se että se tulee.

Niinpä aloimme suunnitella erään monivuotisen haaveen toteuttamista ensi talvena, hyvin pitkää matkaa erääseen hyvin kaukaiseen paikkaan, no niin, käyttännössä maailman toiselle laidalle saakka. Ajatus tuntuu tosi hyvältä ja kutkuttavalta. Että jotain aivan muuta tilalle tähän. Irtiottoa elämästä ja mahdollisuuksien hyödyntämistä oikein olan takaa. Emme halua lapsettomuuden rajoittavan elämäämme, kuten se tavalla tai toisella on tehnyt. Päässä on liikkunut nyt paljon kaikenlaista hyvää ja ihan muuta. Jotain ihan uutta ja toisenlaista. Siitä tahdon pitää kiinni!

kp 1 jälleen

Ja näin uusi kierto pyörähti taas käyntiin.
Ihan kuten ennenkin. Jälleen kerran. Planeetat kiertää ratojaan, maapallo pyörähtää akselinsa ympäri, maailmankaikkeus jytisee omaa koneen pauhuaan jossain, eikä mikään muutu. Ei siinä eikä minun ruumiissanikaan.

Aamulla ajattelin hetken hautautuvani loppupäiväksi sänkyyn nukkumaan tätä harmaata päivää. Muttei se oikein sovi toimeliaaseen luonteeseeni ja siihen, että kuitenkaan tämä lapsettomuus ei ole koko elämäni, vaikka näinä päivinä se siltä tuntuukin. Vaikka siis juuri tänään se tuntuu siltä. Mutta sitten nousin ylös ja ajattelin, että antaa sen vaan tuntua siltä. Antaa tulla paha olo ja antaa sen olla kun on ollakseen. Koska siihen on ihan oikeus. Tänään annan itselleni luvan olla onneton ja surra lapsettomuuttamme.

28/28 ja säälimätöntä menkkakivistystä

Menkkakivut herättivät aamulla. Ei vuotoa vielä, ei edes tiputtelua. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että menkkakivut aamutuimaan aloittavat prosessin. Vuoto alkaa näin ollen huomenna tai ylihuomenna. Kierto saattaa olla 30 päivää tässä kuussa. Se on ihan varmaa, että raskaana en ole.

Aina joka kuukausi tähän aikaan elätän silti vielä toivoa, että kivuista huolimatta olisin raskaana. Joka kerta tuhlaan kaksi tai kolme tuntia päivästä googlettamalla "kuukautiskivut raskausoireena". Että kuinka moni on luullut, että menkat on tulossa, mutta sitte onkin oltu raskaana.

Miksi luen samat ritirimsut joka kuukausi uudelleen, vaikka ei minun alavatsakipuni koskaan ole kuitenkaan raskauden oire vaan kuukautisten? Miksi annan sen viedä niin paljon ajastani? Lapsettomuuden: miksi annan sen vallata niin paljon elämästäni? Miksi tuhlaan päivääni haahuilemalla netissä tietoa etsien, joka minua ei hyödytä nytkään? Miksi teen niin joka kerta? Miksi elätän toivoa joka kerta?

Vastaus on: Koska ilman toivoa ei voi toivoa lasta ja unelmoida. Ja minä haluan aina toivoa ja unelmoida kaikesta huolimatta.

Otan nyt buranaa ja pakkaan koiran takapaksiin ja hurautamme viimeisen hellepäivän viettoon laiturinnokkaan varpaita uittamaan.

mikä nainen se sellanen on jolla ei ole lasta

Eräällä työkaverillani kesti vuosia raskautua ja asia oli kipeä. Otsikko on suora lainaus tölväisystä, jonka hän kertoi saaneensa kerran noina vuosina miespuoliselta kollegaltaan hississä tämän mitattua ensin häntä katseellaan päästä varpaisiin. Tilanne oli mennyt niin, että mies oli kysynyt työkaveriltani onko hänellä lapsia. Työkaverini oli vastannut, ettei ole. Tämän jälkeen mies oli sanonut: "mikä nainen se sellainen on, jolla ei ole lasta?"

Tuohon kommenttiin kiteytyy monta naiseuteen piileytyvää myyttiä. Ihan toinen juttu on tuon keski-ikäisen miehen halveksiva kommentti ja sen arvo. Tästä huolimatta sovinistisian kommentissa piilee tietynlainen kosketuspinta monen sekä tahattomasti että vapaaehtoisesti lapsettoman naisen olemukseen. Mikä nainen se sellainen on, jolla ei ole lasta? Niin, millainen. Ainakin omalla kohdallani tuohon kommenttiin haluamattani mieleni antaa vastakaikua siitä tunteesta, minkä lapsettomuus ja kyvyttömyys raskautua on minulle tuonut: en ole onnistunut naisena tässä asiassa. Olen toki monessa asiassa onnistunut naisena. Olen onnistunut vaimona, ystävänä, sisarena, tyttärenä, työntekijänä. Olen toteuttanut naiseuttani tyylissäni, asenteissani, käytöksessäni. Olen pitänyt perinteisestä työnjaosta; naisten ja miesten työt. Siivoan ja hoidan kotia loputtomasti mielelläni, mutta en todellakaan halua kantaa halkoja sisään, luoda lumia tai siivota autotallia. Minusta on ollut ihanaa olla naisellinen nainen ja olen viihtynyt siinä olemuksessa, jonka olen synnynnäisesti saanut. Mutta en ole onnistunut saamaan jälkeläistä. En ole onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttämään, imettämään, hoivaamaan, kasvattamaan. Tässä en ole onnistunut naisena. Tässä kohtaa naiseuteni ei ole toiminut kuten se on olisi kuulunut toimia.

Kuinka perustavanlaatuinen osa naiseutta on äitinä oleminen? Sanoisin että varsin olennainen ainakin minulle itselleni. Ei tokikaan kaikille. Eivät kaikki halua lapsia. Ihan yhtä lailla minun olennaiseen naiseuteeni kuuluu se, että olen hetero enkä lesbo, tai että pidän perinteisestä työnjaosta.

Mutta minä haluaisin lapsen. Haluaisin määritellä itseäni äitinä. Sylini on kovin tyhjä.

Muttei auta, helmoissa on toiveiden ja särkyneiden unelmien rippeitä, ja olenhan nainen lapsettomanakin; monella tavalla. Katkeransuloiselta maistuva totuus syntyy siitä, että yhtäältä aina kun mietin sitä, mitä minulla ei ole, palaan siihen että muistan mitä kaikkea minulla jo on. Elämä on täynnä kummallisuuksia. Voi surra ja olla onnellinen sekä kiitollinen yhtä aikaa. Olla vajavainen nainen, ja selvitä siitäkin.

Nyt hellepäivää kukkivan omenapuun varjoon viettämään.